Elokuu: Kotouttamisteollisuus
En tiedä olisiko pitänyt, mutta tulinpa katsoneeksi ajankohtaisohjelmaa, jossa PS:n Keskisarja pauhasi sanoja säästelemättä. En nyt edes jaksa perinpohjaisesti niitä toistella, mutta hänen jo aiemmin lanseeraamansa sana kotouttamisteollisuus saa oman työni, suomen kielen opetuksen, kuulostamaan teuraseläinten ruokkimiselta tai liukuhihnalla tavaroiden pakkaamiselta. Kaiken lisäksi se on Keskisarjan mukaan hyödytöntä hölynpölyä. Hän puhui ihmisistä ja näiden eri "laaduista" kuin tuotteista, karjasta tai muusta sellaisesta asiasta, jolle tässä yhteiskunnassa ei anneta arvoa. Hämmennyin. Onneksi Virta ampuili takaisin vielä suuremmalla intensiteetillä.
Ymmärrän ajatuksen siitä, että ihmisiltä täytyy sopivissa määrin odottaa myös omatoimisuutta eikä esim. tarjota tulkkeja joka asioinnille vielä 10 vuoden maassaolon jälkeen, ymmärrän sen olevan karhunpalvelus. Sen sijaan käsittämätöntä oli esimerkiksi ajatus siitä, että kielikursseja ei tarvita, kielihän opitaan "omin nokkinensa" ja että "työperäistä maahanmuuttoa ei ole olemassa". Selväksi tuli myös, että kaikki maahanmuuttajat ovat samanlaisia. Mitäpä noihin voi sanoa, vaikka ei olisi omaa teuraseläintä ojassakaan. Pidän nimittäin työstäni niin paljon, että haluan jatkaa "tehdastyöläisenä" mahdollisimman pitkään. Keskisarja pysyköön siis omassa sarjassaan ja Suutari lestissään.